maanantai 26. toukokuuta 2008

viimeinen viikko

Eli maanantai ja viimeinen koulu viikko käynnistyy. Odotan niin innolla lauantaita! Kun joka keväinen suvivirsi lähtee soimaan niin tietää, että tämä oli tässä ja kahden ja puolen kuukauden päästä uudestaan. Nyt olen kylläkin miettinyt, että jos en menisikään lauantaina. Olen ollut kevätjuhlissa viimeiset 10 vuotta ja tämä olisi yhdestoista. Aina sama juttu: stipendit juhlasalissa, johonkin luokkaan saamaan todistukset ja ryhmänohjaajalta kiitokset kuluneesta lukukaudesta ja kotiin. Mutta toisaalta en ole nähnyt luokkalaisiani kuukauteen..
Ja moni heistä on jo täyttänyt 18, niin voisin käydä sanomassa ainakin
hyvää synttäriä jälkikäteen.
Ja onhan se hieno tunne (minusta ainakin),
kun saa lähteä keväisessä aamussa
koulun ovista ulos ja kaikilla vähän ehkä siistimpää päällä (ainakin valmistuvilla oppilailla)
ja iloinen mieli kaikilla. Todistuksia vertaillaan ja katsotaan kuka ei päässyt liikasta läpi ja kenellä tuli kemiasta nolla. Allekirjoitan jälkimmäisen, koska en ole vieläkään palauttanut kemian tehtäviäni:D No ensivuonna kerkeän aivan loistavasti ja onhan minulla kesä aikaa:D
Tai no ei oikeastaan, kun töissä olen.
On tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä
menenkö vai en. Kello on 12.49 ja pitäisi kohta mennä töihin..
Toiseksi viimeistä kertaa.
Joo. Sunnuntaina emme olleetkaan kirpparilla,
vaan kävimme neten kanssa vaan itiksessä.
Ostin yhden pannan HM:stä, kuvaa en ole ottanut, mutta se on, kankainen, valkoinen missä on hopeisia raitoja. Ja sitten ostin mansikoita. Sunnuntaina tuntui ensimmäistä kertaa kesältä, kun otin aurinkoa aurinkotuolissa, pelasin vähän fudista ja vähän pesistä. Oli niin lämmintä ja niiiiiiin kesäistä. Toivottavasti saisimme samanlaista ilmaa lauantaina.
Hyvää viimeisen viikon alkua kaikille!
Kiia

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa last week!
katsokaa nyt kesäisästä tunnelmaa sivuiltamme:d!
-s