sunnuntai 4. toukokuuta 2008

kasaria ja ysäriä!






Hmm usein sanotaan, että historia toistaa itseään, no niin uskon myös muodin saralla. Tänään pidimme hieman erikoisemman päivän äidin vanhojen vaatteiden sekalaisessa maailmassa! Vaatteet tulevat suoraan kahdeksankymmentä ja yhdeksänkymmentä luvuilta ja todella antavat sen ilmi! Otettiin aika paljon kuvia (osa näkyykin jo otsikossa) ja osa tekstin yläpuolella (kuvaa painamalla saat suuremmaksi). Toki tulee muistaa ettemme ole mitään malleja, joten olkaamme sallivia! Kahdeksankymmentä lukua on pidetty niin tuulitrenssien kuin kuosi legginsien aikakautena. Punkkari pukeutuminen lähti liukumaan pehmeämpään suuntaan ja liikunnallisuutta alettiin arvostaa. Hiuksissa arvostettiin rajua otsatukkaa ja puskevaa pörröyttä! 80 luvun ikonina voitiin pitää Madonnaa. Eikö tämäkin muoti ole tulossa uudelleen, mitä mieltä olette?

90 luvulla katu-uskottavuus oli IN! 80 luvulta jääneet punk- ja hopparityylit olivat pinnassa. Massan mukana kulkemista paheksuttiin, haluttiin erottua joukosta. Itse muistan hyvin nappiverkkarit ja vyölaukut. Minulla oli itselläni erittäin paksupohjaiset kengät kun olin 8 vuotta ja ne olivat niiiin makeet ! Äitini puki minua paljon college-vaatteisiin, mukavia päällä ja hauskan näköisiä. Kukkakuosit ja raidat olivat totaalisen in. Kun tässä vielä oikein muistelen niin donitsi ponnarit, leveät hiuspannat ja neonvärit olivat niitä juttuja.
Tänään tässä pukeutumispäivässä meillä oli päällä aikapaljon pitkiämekkoja kukkakuoseilla, olkatoppauksia löytyi ja korkeavyötäröisiö hameita ( 80 - 90 lukua).

Kaikille hauskaa viimeistä lomapäivää (huomena arjen askareet painaa pääle taas) ja nyt kaiki nauttimaan auringosta ja keräämään energiaa tulevaa viikkoa varten!

<3: kiia & nette


Ei kommentteja: