Pahoittelemme taas tätä muutaman päivän katkosta, mutta syy on hyvä: Joka aamu kello 04.00pm on herätty ja se todella vähitellen alkaa tuntua, illat on aina buukattu täyteen jotain, mutta kyllä se siitä. Kiia on asunut pari viikkoa luonani. Mutta nyt kuitenkin asiaan, joka on tällä kertaa omien vaatteiden tekeminen. Nämä molemmat ideat jotka toteutimme lähtivät Trendi lehdestä, mutta niitä on muuteltu melko paljon!
Ensimmäisenä 'legokoru', joka on todella käytössä esimerkiksi Marc by Marc Jacobsonilla ja tätä luomusta yllään kantoi muunmuuassa meidän suomalaisten simpukan helmi Suvi Koponen. Pakkohan se sitten oli itsekkin testata ja myös pakko myöntää, että yllätyin, koska siitä tuli okeasti tosi hieno! Suosittelen kaikille. Tarvitset: Pikaliimaa, legoja, ketjua (saa olla mitä vain),
1. Lainaa pikkusisarukselta tai jos on muuten vain kotona Legoja niin ota haluamasi määrä niin suuria kuin pieniä paloja. Kannattaa ihan alkuun suunnitella tekemäsi korun muotoa ennen kuin pikaliimaat.
2. Kun tiedät minkälaisen haluat ota huomioon se, että lego 'kyhäelmään' on jätettävä yhden palikan vaje, jotta saat korun kiinni ketjuun. Sitten laitat joka väliin pienen määrän nopeasti kuivuvaa pikaliimaa.
3. Voila ! Sitten ujutat ketjun reijästä ja eikuin kaulaan riippumaan. Itselläni ketju on ostettu basic rautakaupasta, hieman paksuhko matta kuparin värinen. Tulee muistaa kuitenkin, että rautakaupasta ostettu ketju voi esimerkiksi aiheuttaa allergiaa kaulaan, joten testaa aina hetki ennen kuin laitat korua kaulaan, toki voit myös laittaa korun vaikkapa hopea tai nahkaketjuun.
Sitten nämä viitat! Nämä ovat todella yksinkertaiset tehdä, ja hauska piristys villapaidan tai neuleen tilalla, tosin syksyyn! Tarvitset: Ompelukoneen, lankaa, nuppareita, silitysraudan sekä esimerkiksi Ikeasta ostetun viltin (ritva) tai jokin oman viltin.
1. Ensimmäisenä leikkaat kankaan, siten, että taittelet kankaan nelinkerroin. Tämän jälkeen leikkaat alapuolen reunan ikäänkuin puoliympyräksi. Muista myös leikata vastakkaiseen kulmaan kaula-aukko, joka kannattaa leikata todella pieneksi koska kokoa ei nää leikatessa.
2. Sitten vuorossa reunojen huolitteleminen siksakilla. Elikkä kaikki reunat huolitellaan purkautumisvaaran poistamiseksi. Muista siksakata melko reunaan, jotta reunat saadaan vielä käännettyä.
3. Nyt on aika ottaa silitysrauta esille, tosin tämä ei ole pakollinen vaihe, mutta suosittelen lämpimästi. Silitä siten, että käännät niin kaula-aukon kuin alareunankin noin sentin verran ja silität.
4. Tämän jälkeen ompelet suoralla melko läheltä reunaa, ja tässäkin maltti on valttia, joten ompele rauhassa saadaksesi suoraa. Tämän jälkeen voit halutessasi kääntää vielä reunan kerran ja ommella, mutta se ei ole välttämätöntä.
5. Voit päättää itse haluatko kädenaukkoja, taskuja tai kaulusta, mutta meidän mallissa ei niitä ole. Jos teet jotakin edellämainituista niin ohjeet ovat samat huolittele, käännä, silitä, suoralla.
Tässä sitten serkkumme, joka keksi ..noh hieman omituisemman käyttötavan viitalle.
Kiia,Nette, MINTTU (little girl 8years..)