keskiviikko 14. toukokuuta 2008

shoes!

Tämän bloggauksen päätin pyhittää kengille, meinaa nyt vihdoinkin kuvia (tosin vain murto-osa omistamistani) kengistä! Loppuun lisään myös "toivottavasti minun tulevia kenkiä osion" .
Ja sitten lähtee..





Ensimmäisenä feivoritti vapaa-ajan jalkineet! Spiritstoresta löytyi vain hintaan 15€. Aluksi tuntui jalassa varsin pieniltä, mutta nykyään tosi mukavat ja hauskan värisetkin!



Sitten nämä mahtavat minnihiiri kengät. Nämä lähtivät Dinskosta mukaan, ensiksi kokeilin näitä ja ihastuin, mutta päätin jättää kauppaan kun mietin kenkä varastoani. Lopulta kuitenkin pienen vaivaamisen tuloksena ne löytyvät kaapista. Vielä en ole hirveästi käyttänyt, mutta nyt kesällä ne ovat varmasti ahkerassa käytössä välittämättä hieman hankalasta sinaapin keltaisesta väristä. 20€


Nämä jännän väriset (turkoosi-vihertävä) popot löytyivät Tukholmasta. Topshop nimisestä liikkeestä oisin voinut vaikka kantaa koko hyllyn mukaan kotiin, mutta nämä sitten osuivat silmiin ja hintakin oli osuva 15€



H&M heräteostoksena ostetut hopeat 10€ kengätovat toimineet myös vanhojentanssi kenkinä, siksi ehkä hieman kuluneet. Nämä kengät eivät olleet kovin kestävät vaan enemmänkin 'liuhanat', mutta jollain tapaa edelleen rakkaat.



Rusettikengät ovat yhdet tärkeimmistä kengistäni. Ne ostin H&M vain 12.95€urolla, mutta en ole vielä oikein ehtinyt käyttää, koska säät eivät ole sallineet, nämä kyllä tulevat näkemään suuremmoista kulutusta.



Te olettekin nämä kengät nähneet, suuremmoinen kirppari löytö vain 2€ ja niin mukavat jalassa. Nämä Miamista tuodut kengät olivat lähes käyttämättömät, tosin ei tämän kesän jälkeen!



Valkoiset piikkikärkiset kengät ovat olleet minulla aika kauan (jostain 9 lk asti) Nämä maksoivat silloin Biancosta n. 35€ ja näitä käytän useimiten vain juhlissa mekon kera.



Playa Del Inglesistä ostetut puna-harmaa raita kengät ovat olleet kovassa käytössä. Nämä ovat todella mukavat jalassa ja asuun aika spessu lisä! Hauskalla rusetilla koristetut kengät maksoivat 25.60€.



Tälläiset löytyy myös Kiialta ja nämä ovat Eestin Andiamosta. Nämä ovat 3cm koroilla varustetut, varsin helpot joka asun kengät. Olen huomannut, että nämä löytyvät jalastani usein vieraille mennessä tai kiire kun yllättää nämä polkasen jalkaan. Hinta oli 29.35€



Nämä löytyivät myöskin Playa Del Inglesistä ja ovat olleet jalassa nyt todella usein, viimeksi tänään. Nämä ovat helpot fliflappejä muistuttavat, tietysti rusetilla varustetut kengät. On kivaa pitää takaa avonaisia kenkiä, jalatkin hengittävät.



Äidiltä saadut ihanat 70 luvulta peräisin olevat popot, ovat hieman pienehköt, mutta ihan hyvät jalassa. Nämä tekee näyttävän lisän asuun kuin asuun ja saa jalatkin näyttämään jotenkin kivemmilta. Hintaa on hyvin vaikea mennä sanomaan kun äitikään ei muistanut muuta kuin siihen aikaan kalliit olivat!



Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, huimassa käytössä olevat Vagabondin keltaiset korkkarit. Nämä maksoivat 49.90€, mutta olivat todellakin sen arvoiset SUURI RAKKAUDEN KOHDE!


No nyt saa riittää, ensikerralla lisää kenkiä sitten. Nyt mennään niihin kenkiin joista haaveilen ja huokailen,, ehkä vielä joskus:


Nämä Pumps nimiset kengät ovat Dinskon 80's editionia ja maksavat 40€ (MUST GET!) Rakastan tuota kuminauha lenkkiö tuossa ja myös mahtavan erikoinen korko saa syttymään!


Ensimmäinen ajatus näistä kengistä oli, että ehkä vähän mummot, mutta seuraavaksi se alkoi mystisesti kiinnostamaan ja jalkaan saatuani rakastuin, nämä ehkä hitusen vaikean väriset Vintage Crocot maksavat 34€ Nämä ajattelin ostaa kivoiksi kesäkengiksi hauskan crocokuosin kera...




Stella McCartneyn ns. jooga yhdistelmä koostuu sukista ja balleriinoista. Tämä silmiä hivelevä kokonaisuus on mieleeni. Nämä maksavat yhteensä noin 200 dollaria, että varsin kalliit sanoisinko, toisaalta kun kengistä puhutaan niin...

Tällä kertaa en laita enempää vaikka näistä haluamistani kengistä osiosta saisin tuhat sivuisen, olkoon tältä erää..

KEEP Buying SHOES!

<3:nette



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

sulla onkenkiä vaikka kuinka paljon! tykkään noista virosta ostetuista!:)
-s