maanantai 30. kesäkuuta 2008

elossa ollaan vaikka hiljaista täällä blogissa onkin ollut. Luvassa huomenna kuitenkin big room number ja uudet vaatteet ym. Joten sallikaa tämä tauko kiireisistä päivistä johtuen!

K&N

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Pahoittelemme taas tätä muutaman päivän katkosta, mutta syy on hyvä: Joka aamu kello 04.00pm on herätty ja se todella vähitellen alkaa tuntua, illat on aina buukattu täyteen jotain, mutta kyllä se siitä. Kiia on asunut pari viikkoa luonani. Mutta nyt kuitenkin asiaan, joka on tällä kertaa omien vaatteiden tekeminen. Nämä molemmat ideat jotka toteutimme lähtivät Trendi lehdestä, mutta niitä on muuteltu melko paljon!



Ensimmäisenä 'legokoru', joka on todella käytössä esimerkiksi Marc by Marc Jacobsonilla ja tätä luomusta yllään kantoi muunmuuassa meidän suomalaisten simpukan helmi Suvi Koponen. Pakkohan se sitten oli itsekkin testata ja myös pakko myöntää, että yllätyin, koska siitä tuli okeasti tosi hieno! Suosittelen kaikille. Tarvitset: Pikaliimaa, legoja, ketjua (saa olla mitä vain),

1. Lainaa pikkusisarukselta tai jos on muuten vain kotona Legoja niin ota haluamasi määrä niin suuria kuin pieniä paloja. Kannattaa ihan alkuun suunnitella tekemäsi korun muotoa ennen kuin pikaliimaat.

2. Kun tiedät minkälaisen haluat ota huomioon se, että lego 'kyhäelmään' on jätettävä yhden palikan vaje, jotta saat korun kiinni ketjuun. Sitten laitat joka väliin pienen määrän nopeasti kuivuvaa pikaliimaa.

3. Voila ! Sitten ujutat ketjun reijästä ja eikuin kaulaan riippumaan. Itselläni ketju on ostettu basic rautakaupasta, hieman paksuhko matta kuparin värinen. Tulee muistaa kuitenkin, että rautakaupasta ostettu ketju voi esimerkiksi aiheuttaa allergiaa kaulaan, joten testaa aina hetki ennen kuin laitat korua kaulaan, toki voit myös laittaa korun vaikkapa hopea tai nahkaketjuun.


Sitten nämä viitat! Nämä ovat todella yksinkertaiset tehdä, ja hauska piristys villapaidan tai neuleen tilalla, tosin syksyyn! Tarvitset: Ompelukoneen, lankaa, nuppareita, silitysraudan sekä esimerkiksi Ikeasta ostetun viltin (ritva) tai jokin oman viltin.

1. Ensimmäisenä leikkaat kankaan, siten, että taittelet kankaan nelinkerroin. Tämän jälkeen leikkaat alapuolen reunan ikäänkuin puoliympyräksi. Muista myös leikata vastakkaiseen kulmaan kaula-aukko, joka kannattaa leikata todella pieneksi koska kokoa ei nää leikatessa.

2. Sitten vuorossa reunojen huolitteleminen siksakilla. Elikkä kaikki reunat huolitellaan purkautumisvaaran poistamiseksi. Muista siksakata melko reunaan, jotta reunat saadaan vielä käännettyä.

3. Nyt on aika ottaa silitysrauta esille, tosin tämä ei ole pakollinen vaihe, mutta suosittelen lämpimästi. Silitä siten, että käännät niin kaula-aukon kuin alareunankin noin sentin verran ja silität.

4. Tämän jälkeen ompelet suoralla melko läheltä reunaa, ja tässäkin maltti on valttia, joten ompele rauhassa saadaksesi suoraa. Tämän jälkeen voit halutessasi kääntää vielä reunan kerran ja ommella, mutta se ei ole välttämätöntä.

5. Voit päättää itse haluatko kädenaukkoja, taskuja tai kaulusta, mutta meidän mallissa ei niitä ole. Jos teet jotakin edellämainituista niin ohjeet ovat samat huolittele, käännä, silitä, suoralla.

Tässä sitten serkkumme, joka keksi ..noh hieman omituisemman käyttötavan viitalle.



Kiia,Nette, MINTTU (little girl 8years..)

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Viime bloggauksesta onkin aikaa, mutta tässä on vietelty juhannusta, kiian 18v synttäreitä ja kovat työpäivätkin ovat takana, joten sallikaa tämän kiireen takia bloggaamattomuus. No huomisen bloggauksessa on kuitenkin luvassa suuri käsityö osuus, joten malttakaahan. Tänäinenkin aihe liittyy hieman käsitöihin, meinaa ajateltiin kertoa teille lempi kankaistamme. Nehän ovat tietysti kliseisen Marimekon suurin printein varustettuja kankaita. Nyt vielä niille, jotka eivät Marimekkoa tunne niin pieni esittely: Marimekko on siis supisuomalainen ja Suomen johtavin design yritys, monet tunnistavat Marimekon unikko kuosista. Marimekon kankaissa näkyy kaikki suomalaisen suunnitelun helmet ja värikkäät kankaat saivat meidätkin pauloihinsa. Ensimmäiset kolme kangasta on meidän molempien suosikkeja, ja sen jälkeen tulee kaksi Neten suosikkia ja sitten taas kaksi Kiian suosikkia. Voimme myös kertoa, että valinnanvaikeutta oli ilmassa, koska niin monet oli kauniita ja suloisia, mutta tässä siis parhaimmistoa.



Tämä klisee ei menetä ikinä suosiota, tästä kaikki tunnistavat Marimekon niin maailmalla kuin Suomessakin, tätä kangasta löytyy useana erivärinä. Arvasitko jo ? Sehän on tietysti Unikko kangas, sitä löytyy myös Neten huoneesta massiiviset määrät (kuvia myöhemmin) Kuvan sininen kuosi olisi myös suunnitelmissa meidän autoomme, mutta sen näkee sitten ensiviikolla. Hinta on 22.50€ per raportti (1m)




Tämä Miina Äkkijyrkän suunnittelema kangas on valloittava tunteikkaineen väreineen sekä suuriviivaseineen linjoineen. Tämä on kovasti ykkösenä taulusuosikeista. Hintaa tältä kankaalta löytyy 90€ per raportti(243cm)



Tämä on minun yksi suosikeista ja tätä en lähde kuvailemaan antaa Marimekko tehdä sen puolestamme.
"Miina Äkkijyrkän Kevätjuhla-kangas on ylistys keväälle, vapaudelle, rohkealle heittäytymiselle kaikkeen uuteen ja kiehtovaan. Kevätlaitumelle rynnistävien vasikoiden riemua ilmentävät hienosti kankaan raikkaat värit turkoosi ja pinkki."

Tältä hintaa löytyy 59.60€ per raportti.



Tämä on minun suosikkini, koska rakastan mehukkaan värisiä ja muotoisia päärynöitä ja voisin kuvitella nukkuvani näissä lakanoissa. Mehukkaat värit saavat talvenkin keskellä piristystä, joten eikköhän lahjalistalle!
Hinta: 22.50€ per raportti (86cm)



Päätin viimeiseksi valita tämän herkän, mutta voimakkaasti syksyisen Erja Hirven suunniteleman Lumimarja kankaan. Itsekkin kun olen syksynlapsi niin tottakai tämä jäi mieleen ja tämäkin varsin varteenotettava vaihtoehto tauluksi.
Hinta: 22.50€ per raportti (94cm)



Hetkiä
Suunnittelija: Maija Louekari
Valmistaja: Marimekko
Hinta: Raporteittain 54.45 € / 242 cm
Kankaalle on onnistuttu luomaan hetki kaupungin sykkeessä, itselleni tulee mieleen stocmannin kulma Mannerheimintieltä katsottuna. Kotiini en välttämättä laittaisi tätä kangasta, koska tässä ei ole mielestäni sellaista rauhallista tunnelmaa, joka kotiin kuuluu. Jonnekkin kahvilan sienälle tämä taas sopisi mielestäni loistavasti.



Kivet lime
Suunnittelija: Maija Isola
Valmistaja: Marimekko
Hinta: 22.50 € / metri
Tämä on ihanan yksinkertainen, raikas ja pirteä! Tällaisissa lakanoissa olisi varmasti loistava nukkua!! :D



Mistä kankaista / suunnittelijoista te pidätte?

NETTEKIIAKIIANETTE

tiistai 17. kesäkuuta 2008

nail trend..

Katselin tässä kirjottaessani omia kynsiä, jotka tällä hetkellä loistavat kirsikanpunaisina. Siitä tämän kertainen juttu lähti käyntiin. Rakennekynnet, jotka tänä kesänä ja syksynä leikittelevät varsin urbaanisti, ja melko rajustikkin esimerkiksi suurin printein varustettuina. Trendi lehdestä huomasin tämän ilmiön, jossa sähkönsinisiin rakennekynsiin oli printattu valkoisin kirjaimin CK(=Calvin Klein).. Tästä jo heti tuli pääteltyä, että nyt kynsiin kaivataan punkia, rockkia, rajuja värejä, ehkä pelottaviakin kuvioita, printtejä unohtamattakaan! Kynnet saavat olla ihan reilun mittaiset, tosin omalla kohdalla varsin hankala ajatus esimerkiksi harrastuksen (kiipeily) tai työpaikan (siivous) kannalta. Itse pidin rakenne kynsiä pari kuukautta kunnes lompakko alkoi laulamaan. Kynnet olivat paljon kestävämmät, aina laitetun näköiset ja niitä pystyi muuttamaan tarvittaessa, mutta yli 50€uron korjaus hinnat aiheuttivat sitten sen, että monesta muusta oli luovuttava. Pian tämän jälkeen kun huomasin, että kynnet tuli liian kalliiksi loppui niiden laittaminen, mutta nyt haikailen niitä takaisin.

Takaisin kynsimuotiin, kuten aikasemmin olette varmaan huomanneet olen maininnut ysärin palaavan niin vaatteisiin, mutta nyt myös kynsiin. Pastellit, kirkkaat, kummallisetkin värit tulvivat kynsistä. Myös nyt on aika erottua joukosta ja olla yksilöllinen ja jos vaikka olet tottunut ottamaan perus ranskalaisen, niin hulluttele tee jotain uutta, pyydä vaikka valkoisesta osasta pinkki-keltainen, nyt on todella sen aika! Itse olisin heti valmis jos rahatilanne antaisi periksi niin laittamaan kynnet ja voisin vaikka luvata, että olisi tulossa jotain todella spesiaalia! Tosin tulee muistaa, että myös rajulla kynsilakalla saa kuulkaas ihmeitä aikaan, joten eikähön ruveta tekemään ihmeitä!

Nyt tytöt hemmottelemaan ja hommataan kunnon kynnet vaikka edes kuukaudeksi! Ja kerrankin kun saa niin hullutelkaa kynsien väreissä, printeissä ja ihan kaikessa mikä kynsiin liittyy!

Kello 00.26 yöllä juurikin nyt, koska palasin juuri BonJovin keikalta (tosin töissä siellä) ja aamulla pitäisi herätä kello 04.15 (töihin) joten nyt kutsun nukkumatin !

Nette

maanantai 16. kesäkuuta 2008

vaatekaappi

Kello on ooo7 ja väsymys alkaa pikkuhiljaa iskeä, harmi vaan kun en kerkeä nukkua kuin alle 5 tuntia, koska pitää olla jo o7oo vuosaaressa :D Mutta tosiaan tämän päivän tai oikeastaan tämän illan, nojoo tämän yön projekti oli pitkään mieltä painanut vaatekaappi! Säilytän siellä osan vaatteistani ja jotain lakanoita ja pyyhkeitä ja kenkiä. En muista milloin viimeksi olisin vaatekaappini järjestänyt, en kuitenkaan tämän vuoden puolella. Sieltä löytyi nimittäin aikuisten kertaseutulippu 5.2.o8 ja helsingin uutiset 2o.1.o8. Että silleen. Ehkä nyt kunnostaudun ja rupean pitämään kaapista ja sen sisällöstä parempaa huolta. Olen tässä kuitenkin miettinyt, että onkohan tuo vaatekaappi kaikista paras vaatteiden säilytysratkaisu. Olen kokeillut henkareissa säilyttämistä, ei ole minun juttu. En jaksa aina ripustella niitä ja minulta ne tippuivat niistä henkareista koko ajan. Sitten tämä kaappi ratkaisu on jotenkin niin tavallinen, että se alkaa jo vähän tympiä. Laatikkoa olen ajatellut, mutta sieltä on hieman hankala nähdä, että mitä on missäkin pinossa. Muita ratkaisuja en ole keksinytkään:D Kyllä se on varmaan paras tämä tavallistakin tavallisempi vaatekaappi. Ja jos teillä on jotain ideoita niin ottaisin mielelläni vastaan jotain vaatesäilytysvinkkejä:)
Nyt kello on oo48 ja tässä before/after ja nextproject-kuvat. Menen nukkumaan siis neljäksi tunniksi ja toivotaan, ettei huomenna väsytä ;D








Hyvääyötä KIIA

Ps meillä ei ole aina noin sekaista kuin kuva antaa ymmärtää

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

magazines



Tällä kertaa aiheeni nappasin katsellessani pikkupöytääni, jossa lojuu niin Trendiä, Vogueta kuin Cosmopolitania..Nämä lehdet ovat mielestäni ehkä parhaita, ja ehkä eniten sellaisia mistä olen läjäpäin erilaisia vinkkejä löytänyt niin pukeutumiseen kuin arkielämän pieniin asioihin. Varsinaisesti en tilaa mitään näistä lehdistä, mutta Trendin ostan melko usein. Cosmon taas harvemmin, oikeastaan silloin kun näen jonkin mielenkiintoisen jutun. Vogue taas on ULTIMATE suosikki, jota hmm.. rakastan. Lehdestä löytää aina monta asiaa, joita haluaa ostaa ja usein sieltä saakin inspistä myös Suomessa shoppailuun.

Trendi: Ihanan kotoisa lehti, kannet usein mukavia (tuttuja malleja paljon ;)). Lukemista löytyy sadepäiväksi, vaikka samaa lehteä oisi selannut useamman päivän. Erinäiset palstat kuten saksinurkka, must get vaatteet saavat aina mielen villiintymään, tosin rahapussin tyhjentymään. Lehden hinta pyörii 4,90 € ympärillä, joka irtonumeroksi on hieman hintava.. Olenkin pohtinut lehden tilaamista, se jäköön nähtäväksi. Rakastan kaikkia arkea helpottavia vinkkejä sekä ihania sisustus jippoja, joiden takia juuri nytkin pistän huonettani uuteen uskoon, kuvia tulee myöhemmin. Lähellä sydäntä ovat myös matkailupalsta sekä useat jutut kengistä ovat viihdyttäneet varsin mukavasti. Suosittelen lehteä kaikille muodista, trendeistä, erilaisista ihmisistä, matkailusta, sadasta ja tuhannesta vinkistä kiinnostuneille!


Cosmopolitan: Ehkä kaikkein suosituimpana pidettyä lehteä koristi tässä kuussa Sarah Jessica Parker ja näin lehti napsahti mukaan! 3,50€ hintakin on varsin halpa ja lehtikin oli tiivispakkaus mukavaa luettavaa. Niin klisee kun se onkin, mutta i admire SJP! Se oli ehkä suurin syy lehden ostoon ja olen tyytyväinen päätökseeni, koska sain kivoja tyylivinkkejä suoraan Manhattanilta ennenkaikkea Carrielta! Varmaan yhteenkuuluvuuden tunne tulee kenkien määrästä ;D! Cosmo on ehkä Trendiin verrattuna jokseenkin enemmän hömppälehti, toisaalta näiden sateisten päivien ilo! Sinkkunaisten surkuttelua, parisuhteiden kiemuroita, seksipalstaakaan unohtamatta (joka vähintään aina saa suun hymyyn) lehti on tuhti paketti niin meille sinkuille kuin ’teille’ varatuillekkin!


Vogue: Tämä tulisi kuulua joka naisen perusvarustukseen! Kun avaan lehden tunnen
tuoksun suoraan New Yorkista ’what a feeling”..
Minulle lehti on melko harvinaista
herkkua, koska kaupassa tämän raaskin hyvin harvoin ostaa, siitä syystä että lehti maksaa
allmoust kymmenen euroa. Lehti kuitenkin välillä rapsahtaa postiluukusta, kun sukulaiste
New Yorkista muistavat ihannointini tätä lehteä kohtaan. Supermalleillekin useasti yksi
elämän kohokohdista on ollut se Voguen kanteen pääsy. Tästä lehdestä otan mallia niin
paljon kuin suinkin pystyn, koska joakinen varmaan tietää Suomen paremmin
Helsingin shoppailun rajallisuuden. Kun joskus menen New Yorkkiin otan tämän
lehden käteen ja ostan, ostan ja ostan kaikkia asusteita mitä lehdestä huomaan
miellyttäviksi, se on yksi suuri unelmani.. Upeat mallit korostavat lehden merkitystä ja
Voguesta kerran mallilta nappasin hiustyylinkin. Jotain noloakin, kerran Kiian kanssa tuli
kiistaa oliko yhdellä sivulla Suvi Koponen ja minä voiton haluisena soitin Vogueen suoraan Amerikan mantereelle ja
kysyin löytyykö sivulta 163 Suvi Koponen ja sehän se oli ! Vastaanotto virkailija hieman
naurahti ja totesi meidän soittavan kaukaa suuntanumerosta päätellen..Tietysti lopetin
puhelun häpeillen mongertaessani jotain englannin tapaista, you can only imagine..



Tässä minun vinkkini teille lukijoille: Sadepäivän iloksi tuhlatkaa sen verran rahaa että ostatte nämä kolme Trendi, Vogue sekä Cosmo ja voin melkeimpä luvata hauskaa ajankulua, vinkeitä niksejä sekä vähintäänkin hyvä naurut!

with love Nette

lauantai 14. kesäkuuta 2008

14.6

Terrve!
Toisin kuin nette, minä en ole nyt soppaillut juuri mitään. Olipas laimea aloitus. Ikeassa tosiaan kävimme ja Ikeasta ei koskaan voi lähteä pois tyhjin käsin. Ostin pienen "palmun" ison rinnalle ja pillejä :D Minä myös ostin peiton viittaa varten, mutta se jää nähtäväksi tuleeko viittaa ollenkaan vai päätyykö peitto vaan peitoksi.





Siinä palmu ja pillit.
Tänään olin maalailemassa neten pommarissa sitä pöytää ja ihan hyvä siitä tuli. Oli todella helppoa maalata ja hioa se, vaikka jotkut varoittelivatkin homman vaativuudesta. Mutta kun piti pestä pensselit niin käsillähän ne oli hinkattava pois ja sitten hinkattava se maali vielä käsistä pois ! Se oli koko maalaus homman vaikein osio ! Asetoni ja tummel-rasva olivat päivän pelastus, koska olisi olut inhottava mennä maanantaina töihin kädet sinisen maalin peitossa:D
Olen kyllä aivan siis riemuissani, että saatiin se olympia, santis ja suokki työpaikat !! Kaikkien sähelysten jälkeen :D Maanantaina mennään koeajamaan sitä autoa ja suomenlinnaan töihin ja stadionille töihin ja mitäs vielä jotain, mutta en nyt muista, tulee kyllä niin kiire päivä :D Olen saanut, asiasta kolmanteen siis, aivan järkyttävän koirakuumeen, taas vaihteeksi.
Bokseri vai englanninbuldogi?



Olen aivan myyty noille kahdelle rodulle, eikä asiaa auttaisi muu kuin, että hankkisin oman pikku vuffen, mutta se ei ole tässä vaiheessa vielä mahdollista. Ehkä jo ensi kesänä tai sitten myöhemmin..

Mutta nyt menen tekemään vähän ruokaa ja huomenna ukin synttäribileisiin, 87v, kannattaa bilettää kunnolla ;D

Heivaan

|< | | /\

perjantai 13. kesäkuuta 2008

singing in the rain...

Joo heipä hei vaan, varmaan huomasitte ulkoasu muuttui. Kertokaa toki mielipiteenne tämä kiva vai edellinen parempi! Otamme myös parannusehdotukset mielelämme vastaan. Vihdoin se tapahtui= PÄÄSEMME aloittamaan työmme niin suomenlinnassa, santahaminassa kuin olympiastadionilla: JIHUU! Tänään tuli shoppailtua taas oikein olantakaa. Ostin siis kengät (suprise!!) , pöytään maalia, kaapinverhot, ikeasta kaikkea pikkukivaa ja viimeisimpänä viltin, josta tuunaan itselleni viitan. Luin trendiä ja sieltä saksinurkasta osui sitten hauska ohje "tuunaa viitta". En oikein ikinä ole tehnyt vaatteita itse, mutta nyt on kokeilun aika.. Joku kausi kai päällä nyt tehdä kaikkea kankaista ja toivonmukaan vielä onnistunein tuloksin, siitä lisää sitten kun näätte valmiita tuloksia. Viikko on ollut varsin sateinen, saisi jo tulla aurinkokin, jotta voisi laittaa ylleen jotain kesäisempää. Tänään kävimme myös Vintage ja second hand liikkeissä, mutta tällä kertaa hillittiin himot ja päätettiin kuluttaa rahaa sisustamiseen.. Löysin myös hauskan second hand netti kaupan Aava Vintagen, josta haluan ehdottomasti tämän sinisen paidan.. Voitte käydä tsekkaamassa sivut: http://www.aavavintage.com/

Joo elikkä nämä kengät Dinskosta 19.90€ hintaan.. Mustat avokkaat, jotka sitten sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tälläisiä olin ettinyt jo pidemmän aikaa, joten oli pakko. Nyt kuitenkin saa kenkien ostelu jäädä vähäksi aikaa, koska yksinkertainen totuus on TILA LOPPUU! Nämä 40 parit kenkiä alkaa tursuamaan joka puolelta, joten ...


Tästä kankaasta tulee sitten hauska viitta, lisään tänne myös teko-ohjeet, joissa on hieman sovelletusti käytetty Trendin saksinurkan ohjetta. Ikea 6.95 €

Tälläisia pikku kasveja ja ruukkuja neljä Ikeasta. Kasvit 0,50€/kpl ja ruukku 0,25€/kpl

Sitten tälläiset kenkien säilytystilat hommasin, johan taas mahtuu 5,95€/kpl ;) Ikea

Ja tässä kangas hyllyverhoiksi, Marimekon legendaarinen unikkokukka kuosi, mutta päätin ottaa hillitymmän sävyn: Harmaan. Harmaan väriseksi malaan myös pöytäni (laitan kuvia myöhemmin valmiista huoneestani). 20€ Ja kangasta tosissaan on ihan reilusti. Ja tämä oli Marimekon tehtaanmyymälästä.

Siinä tänään kaikki, good weekend girls!


N-e-t-t-e

tiistai 10. kesäkuuta 2008

HOLA!

Kiireitä, shoppailua, iloja, suruja, pettymyksia, lomailua, työskentelyä, urheilua, hauskuutta, tuhat muuta asiaa on kuulunut päiviini. Kuten Kiia mainitsikin Ruotsin matka peruuntui, lippuja ei saatu, pettymys valtasi mielen.. Siitä noustiin jaloilleen shoppailun varjolla. Päivät ovat kuluneet nopeasti erilaisten juttujen parissa, eilen muunmuuassa Sex an the city leffa tsekattu (josta varmaan kerron lisää..JOSKUS), tänään terveystarkastuksissa ajokorttia varten käyty ym ym. Viimeiset ajat on tehnyt mieli shoppailla, shoppailla ja loputtomasti shoppailla. Pari vuotta sitten shoppailin kun tarvitsin jotain vaatetta mutta ... Nykyisin melkein päivittäin, ehkä huolestuttavan paljon viime aikoina..Varsinainen shoppailun kulta tarttui varmasti myös Lauralta ja Saralta, jotka saivat minutkin innostumaan.. nyt en voi lopettaa ! Vierotusoireina tapaan vaatteiden hypistelyä kaupassa ja oi sitä tuskaa kun jokin upea vaatekappale osuu käsiin ja hintalappu näyttää 200 euroa.. Joka tapauksessa seuraavaksi osto listalla on yhdet kengät, hame sekä viitta.. Esittelen ne sitten myöhemmin koska nyt on vuorossa ne vaatteet mitä tälläviikolla on tultu ostettua..Kenkiä,paitoja...Ainiin pakko mainita ostettiin Kiian kanssa puoliksi auto.. Kyllä auto Peugeot 206 sähkösinisellä värillä varustettuna!



Paita Vilasta, älyttömän halvalla 1.95€ Hauska sadepäivän lämpönen paita, johon sitten tämä vyö sopii paremmin kuin hyvin. Ja joo leikkasin otsahiukset..


Tämä raidakas kaveri lähti mukaan Gina Tricoosta vain 4.95€ hintaan. Melko iso, mutta niin sen kuuluukin :D



Sitten tämä pitkä toppi JC, pikkumustaa vain 5.90€



Samoin tämäkin JC ja samaan hintaan,hauska väri sopiii turk
oosien kenkieni kanssa perfecto!



Ja sitten nämä hieman oudot, mutta jalassa mukavat Kappahlin kengät jotka olivat, nämä lähinnä hetken mielijohteesta, ihan hauskat tietyn asun kanssa. 22€




Tämä pitkä paita on Vilasta ja sekin todella halvalla alennuksesta 9.95€. En kauheesti käytä sinistä, mutta nyt se tuntu luontevalle ja tämä paita on ihanan tuntunenkin!




Thats all this time.. Ainiin tästä ei olla mainittu, mutta kommentit on enemmän kuin toivottuja ja pyritäään vastaamaan jokaiseen henk. koht ja olen aina tykännyt myös kritiikistä..Siitä ei voi muuta kuin oppia!

NEttE






10.6

Nyt uskoisin etten tarvitse vähään aikaan mitään vaatekappaletta. En ainakaan muutamaan viikkoon:D Kävin hakemassa sen hameen mistä kerroin jo aikaisemmin, harmikseni siellä ei ollut harmaata joten jouduin ottamaan hmm.. minkä värinenköhän tuo on.. ruskeanharmaa ? No kuitenkin. Sitten ostin Gina Tricot sta harmaan pitkän paidan ja mustan tavallisen ohuen "villatakin", kun en parempaakaan nimeä keksi. Nämä kaikki olivat aika helppo löytää, mutta leginssit tuottivat pienoista päänvaivaa. Menin suoraapäätä anttilaan olettaen että laajassa sukkahousuvalikoimassa olisi mustia leginssejä. Ei ollut ja menin myyjältä kysymään ja hän käski mennä katsomaan jostain nuortenpuolelta, siellä olisi. Menin ja etsin aikani kunnes meni hermot ja menin toisen myyjän luokse, joka käski mennä sukkahousu osastolle, ai olet ollut siellä no entä eikö tuossa nuorten osastolla ollut, ai katsoit sieltäkin, hm no minäpä soitan ja kysyn missä muualla niitä voisi olla. Sitten hän kehotti mennä katsomaan lastenosastolta. Menin lastenosastolle ja löysin aivan samantien mustat leginssit, sain kaiken mitä olinkin lähtenyt hakemaan, eli siis vain leginssejä ja hametta:) muut vaan jotenkin kummasti tulivat kassan kautta kasseihini:D


Stocmann vilaosasto 29.95€


Gina Tricot 4.95€


GT 4.95€


On ollut muuten ihan tosi kivat päivät, mutta PIKKUSEN ärsyttää se, että emme nyt lähdekkään ruotsiin, koska emme saaneet lippuja, kaikki oli täynnä..
HIEMAN harmittaa, mutta ehkäpä joku muu kerta pääsemme.
Tänään kävimme neten kanssa katsomassa sinkkuelämää leffan. Se oli ihan ok, mutta enemmän pidin sarjasta, minusta Carrie oli jotenkin erilainen leffassa kuin sarjassa. Mutta oli siis ihan hyvä, että jos tykkäsi sarjasta niin kannattaa mielestäni käydä katsomassa.
Mutta ei ihan vedä vertoja sarjalle.


KiiA enää 10 päivää synttäreihin :D:D:D

PS En muuten bongannut marimekko kuvioisia manoloja leffasta mitä kovasti toitotettiin,
että sieltä ne löytyy, mutta ehkä en ollut vaan tarpeeksi tarkkana

lauantai 7. kesäkuuta 2008

HOU!

Istuskelen tässä terassilla, en kuitenkaan Helsingissä vaan kalakukkojen kaupungissa=KUOPIOSSA! Tulin tänne sukuloimaan viikonlopuksi, aikakin menee nopeammin, jotta ruotsinmatka lähentyy! En ehdi kuitenkaan paljoa kirjoitella, mutta nauttikkaa ihmiset kesästä ja viettäkkää rattoisia lomapäiviä!

NEtte

EDIT: aattelin tässä iltasella vielä vähän kertoa mitä päivääni kuului.. Oltiin kentällä pelaamassa jalkkista vähän pikku porukalla. Ropsun synttäreitäkin juhlittiin ja nyt istutaan kesäiltaa (taino minä pompin trampalla) . Odotan ylikaiken ruotsiin pääsyä, ihanaa nähä sara ja laura ja ihanaa shoppailla ja nähdä lilla adam ja siimon! <3 Mahti pikkupojat <3!! :D No täytyy mennä kun minttu tossa hengittää niskaan ;DDDD

nette

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Sverige

Olen tässä ahkerasti kierrellyt kauppoja ja etsinyt kivoja vaatteita ja olenkin löytänyt, mutta säästelen rahaa nyt sinne Ruotsiin. Niin miksiköhän silti vaan eksyn kauppoihin, hankala sanoa. Olisimpa jo istumassa laivassa ja kohta tulisi joku kuulutus missä sanotaan että kohta ollaan perillä, mutta siihen on vielä pitkä aika, koska jouduimme siirtämään lähtöpäivää :D Lähdemme 11.6 ja palaamme 14.6, mutta kai vielä selviän muutaman päivän. Ja sehän menee nopeasti kun ramppaan kaupoissa. Huomiselle olen suunnitellut vähän ruuan tekemistä ja ulkoilua ja shoppausreissua, mutta tällä kertaa meinaan palata kotiin vaatekassi kädessäni :D. Meinaan suunnata itiksen stokkalle ja ostaa sieltä vila-osastolta sellisen harmaan hameen, rusetillisen :D Mieltäni jäi kaivelemaan sellainen vihreä bolero (?) onlysta.. EHkä se tarrautuu huomenna mukaan. Valkoiset leginssit haluaisin myös ja sellaisen valkoisen kauluspaidan tyylisen paidan.. Mutta sellasilla koristeilla :D hankala selittää :D. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se menikään. Eli ehkäpä huomenna näette kuvia ostoksistani.
Mutta nyt kun olemme menossa ruotsinmaalle niin olen tottakai kolunnut internetistä läpi kauppoja, mitä löytyy tukhomasta, mutta ei meidän pikkupikku helsingistä. MM Topshop, Bikbok, Monkigirl jne.
Tämä toppi löytyy bikbokista

ja tämä puolestaan topshopista
Toivottavasti nämä löytyvät kaapistani ensiviikolla:D AINAKIN nämä!
Olen tässä nyt myös kaavaillut hiusten leikkuuta, ehkäpä jo huomenna menen kampaajalle, riippuu nyt ahkeruudestani ja miten on kampaajalla vapaita aikoja :D
Heidoo!!
KIIAKIIAKIIAKIIA


keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

4.6

Neljän päivän päästä tähän aikaan istumme junassa kohti Suomen entistä pääkaupunkia Turkua. Sieltä lähtee laivamme Isabella kohti Ruotsin Tukholmaa. Huomenna on viimeinen kerta meidän armaan Lotta Brutus Philströmin kanssa ja se vähän surettaa :( Mutta toivonmukaan tapaamme vielä. Tänään on aurinko paistanut ja päätimme ottaa vähän erikoisempia valokuvia, jotka sitten näette alempana. Tänään ostettiin mansikoita ja kesän ensimmäiset herneet (NAMM!!). Noei tässä muuta, joten eiköhän nautita keskiviikon viimeisistä tunneista ja me lähdemme ulkoilemaan!





ZAU BELLAS!

N&K

tiistai 3. kesäkuuta 2008

kesäloma



YOYO! ja hieman pahoitteluja siitä, että nyt heti tähän kesäloman alkuun ei ole tullut bloggauksia, mutta käynnistetään nyt tiivis kesäbloggaaminen ;) ! Meillä alkoi kesäloma aika hiljaisissa merkeissä, työt alkaa kohta eli nyt on ollut vaan ja pelkästään lomailua. Nämä vaivaiset kaksi päivää :D Aika paljon ollaan käyty kaupoissa kiertelemässä ja jonkin verran osteltukin. Mansikat ovat maistuneet ja erilaisia kesän kasveja on keitelty (kuvan leivät kasvistäytteellä NAM!). Parasta kuitenkin on aamuisin herätä tuttuun tunnusmusiikkiin ja seurata taas mahtavaa ohjelmaa nimeltä Serranon perhe. Tänään ei tehty oikeastaan mitään erikoista normi salkkarit, Gossip girl sekä Las Vegas. Tänään myös selvisi, että 10.06 käy matkamme Tukholmaan Saran ja Lauran luo ! :) JIHUUUUUUUU !

Tässä on Neten tämän päivän asu ! Ja kaikki on uusia paitsi sukkikset! ;)
Panta: Only 3.95€

Laukku: Weddings 29.30€
Paita: Kappahl(hei merimiestyyliä!!!ps. rakastan) 24.95€
Sukkahousut: Lindex 6.95€
Kengät: (ps. ihanat) Pikkupuoti Helsingissä 26.90€




Sitten tässä vielä edellispäivän asu:
Same laukku
Lasit: New York
Same kengät
Pitkä Marwin toppi JC 14.95€ (Kiian)



Tässä kuvassa Kiian tämän päivän asu.
Toppi: Marwin 14.95€ Jc
Paita: Oneway 14.95€
Housut: Bershka 19.95€
Kengät: Italiasta tädiltä




Okei sitten varsinaiseen asiaan, joka tällä kertaa taas on kuvia meistä eri tamineissa ;D Choose your favourite!


Melko vakavaksi voi tätä alfettia kutsua, mutta tässä kuvassa ei suinkaan paha asia.
Mekko: One way 25.95€ (nette)
Huivi: Mum's (nette)
Sukkikset: Lindex 6.95€ (nette)
Kengät: 39.95€ Bianco (kiia)



Lennokas kuva kera lennokkaan villatakin.
Villatakki: Lacoste (isin vanha) (nette)
Kengät: Kirppis 0.50c (nette)



Chainiis tyyliä, jossa naama on puuteroitu selkeästi vaaleammaksi sekä hiukset ylhäällä tupsulla.
Mekko: Shanghai Pekka sedältä ;D (nette)
Kengät: 9.90€ Dinsko (nette)



Ja sitten Betty Boop tyylinen kiia pinkin värin somistamana.
Paituli: Only 39.95€ (nette)
Kengät: kirppis 0.50c (nette)
Panta: Mum's (nette)

N&K